Emme ole pelkästään valtiollinen erityiskoulu Helsingissä.
Toimimme myös osaamis- ja resurssikeskuksena ja olemme Suomen ainoa
ruotsinkielinen näkövammaisopetuksen yksikkö.
Palveluihimme kuuluu opettajille, oppilaille ja avustajille suunnatut kurssit,
näkövammaisopetuksen ohjaus kouluissa, erilaisten apuvälineiden ja pedagogisten ratkaisujen suositukset, toiminnallisen näön kartoitukset sekä tiedottaminen ja ohjauspalvelut.
Svenska skolan för synskadade (SSS) perustettiin Uno Cygnaeuksen toimesta vuonna 1865. Iästään huolimatta koulu kehittyy jatkuvasti.
Ohjaamme teknisten apuvälineiden käytössä ja seuraamme tietysti opetuksessa näkövammaisopetuksen viimeisintä kehitystä.
Koulussamme panostetaan oppilaisiin yksilöinä. Jokainen oppilas saa rauhassa löytää ja kehittää omaa identiteettiään yhdessä muiden kanssa. Arvopohjamme tukipilareita ovat: osallisuus, tietoisuus, kunnioitus ja aika.
On tärkeää että kaikki tuntevat vastuuta ja iloa päivittäisessä työssään. Kaikki oppilaamme saavat osallistua kaikkiin toimintoihin toimintakyvystään riippumatta. Ohjaamme ja opetamme oppilaita käyttämään kaikkia aistejaan.
Järjestämme:
• Esikouluopetusta
Yksilöllistä ja kokonaisvaltaista opetusta ja ohjausta 5–6-vuotiaille näkö- ja monivammaisille lapsille.
Yksilöllisiä näönkäytön harjoituksia sekä valmennusta pistekirjoituksen oppimiseen.
• Perusopetusta
Yksilölliset näönkäytön harjoitukset ja jokaiselle oppilaalle yksilöllisesti suunnatut opintomateriaalit sekä pistekirjoitusmateriaalit (tietokoneen pistenäyttö ja puhesynteesi) kuuluvat koulun opetuksen arkeen. Seuraamme tietysti myös kehitystä näkövammaisopetuksen alalla ja käytämme uusimpia teknisiä apuvälineitä.
• Lisäopetusta (10 lk)
Opetuksessa huomioidaan ne tarpeet, joita näkö- ja monivammaisilla oppilailla on peruskoulun jälkeen. Vuoden aikana oppilas voi parantaa tietojaan ja taitojaan ennen toisen asteen koulutukseen siitrymistään.
Kaikkeen opetukseen kuuluu myös liikkumistaidon (Mobility) sekä IET:n (itsenäisen elämän taitojen) (ADL) harjoittelu.
Järjestämme myös erilaista kuntoutusta tarpeen mukaan, esim. ratsastusterapia ja musiikkiterapia.
Koska koulupiirimme on koko maata kattava, meillä on myös oppilaskoti joka toimii kotina niille oppilaille joiden koulumatka on liian pitkä. Tuttu ja turvallinen henkilökunta on aina paikalla tukemassa, kasvattamassa ja ohjaamassa. Oppilaille järjestetään mielekästä vapaa-ajan toimintaa ja oppilaat saavat myös osallistua oppilaskodin askareisiin. Oppilaskodissa kasvamme yhdessä – keskellä elämää.
Oppilaiden aamu- ja iltapäivähoito järjestetään oppilaskodissa.
Kotona asuvat oppilaat voivat saada lyhytaikaishoitoa oppilaskodissa 1-4 vuorokautta viikossa.
Tarjoamme:
• Toiminnallisen näön kartoitusta oppilaan toiminnallisen näkökyvyn selvittämiseksi
Toiminnallinen näön kartoitus käynnistää prosessin, joka jatkuu näkövammaisopetuksen ohjauksella.
• Ohjauspalvelua
Ohjaamme ja tuemme oppilaita, opettajia ja henkilökuntaa kouluissa ja päiväkodeissa. Annamme suosituksia ja ohjaamme apuvälineiden ja materiaalin käytössä. Autamme oppilaan henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskevan suunnitelman (HOJKS) näköön liittyvän osuuden laatimisessa.
• Tukijaksoja oppilaille
Tuemme oppilaita näön käytössä sekä opiskeluun liittyvien haasteiden ratkaisemisessa
• Perehdytyskoulutusta näköön liittyvistä asioista kouluhenkilökunnalle
SSS:n yhteydessä toimiva Speres ( suomenruotsalainen erityispedagoginen resurssikeskus) perustettiin koordinoimaan, suunnittelemaan, tekemään aloitteita ja järjestämään tukipalveluita ruotsinkielisille erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille.
Kohderyhmään kuuluvat esikouluikäiset lapset, perusopetuksessa olevat oppilaat, sekä toisen asteen opiskelijat. Speres järjestää mm. jatkokoulutusta kouluhenkilökunnalle.
Erityisen kohderyhmän muodostavat kuulovammaiset oppilaat, joille järjestetään ohjauspalveluita.